Tahdomme Keuruun parasta

ASIAA

Keuruun KD:n ehdokkaiden kynästä lähtenyttä
Juttu avautuu kuvaa tai otsikkoa klikkaamalla

 

Kulttuurin ja urheilun alueella Keuruu on väläytellyt kykyjään. Tasan viisi vuosikymmentä sitten aloitettu valtakunnallinen musiikkileiri on tuonut muusikoita ja musiikin opiskelijoita Keuruulle opiskelemaan, musisoimaan yhdessä ja samalla tuomaan paikkakunnalle maanlaajuista näkyvyyttä. Keuruun kaupungin 1997 perustama Einari Vuorelan nimeä...

Osaavan henkilöstön tarve on oleellinen osa yrityksen menestymiselle. Juuri oikean henkilön palkkaaminen yritykseen on aina ollut ja jatkossa myös oleva todellinen haaste. Tyypillisesti juuri oikeaa henkilöä etsittäessä ongelmaksi muodostuu palkattava henkilö itse mutta myös yrityksessä, sen oman tulevaisuuden kehittämisen hahmottaminen. Siksi en...

Vladimir Vysotskin "Ystävän laulu" on hienosti tiivistetty sävelruno siitä, miten oikeat ystävät tunnistetaan. Tekstin voi tulkita kahdellakin tavalla: